Yhdistyksen 200. jäsen on Eija Heiskanen

Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut koko 2020 vuoden ja nyt saavutettiin yksi merkkipaalu. 200. hyväksytty jäsen on Eija Heiskanen Sallasta. Kaikkiaan yhdistyksen jäsenmäärä on 204 ja jokunen uusi jäsen hyväksytään vielä tämän vuoden puolella. 

Eija Heiskaselle sosiaalipedagoginen hevostoiminta on tuttua jo takavuosilta, sillä häenellä oli miehensä kanssa maatila ja islanninhevosia Sonkajärvellä. Pari vuotta sitten pariskunta muutti Sallaan. Seuraavassa pieni kuvaus Eijasta.

Kerro Eija taustastasi

-          Koulutukseltani olen lastensairaanhoitaja/terveydenhoitaja AMK. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan koulutuksen kävin 2008-2009 Kuopiossa. Toiminimellä tein oman virkatyöni – olin kotihoidon vastaava sairaanhoitaja - ohella hevostoimintaa pienimuotoisesti omalla tallillani.  Asiakkaina oli pääasiassa eri taustoista tulevia lapsia ja nuoria.

Tärkeäksi koin myös "heppa-ukki" tapahtumat, joissa yhteistyössä kunnan ja terveydenhuolto-oppilaitoksen kanssa järjestimme palveluasumisyksiköiden asukkaille, josta monet olivat entisiä hevosmiehiä, toimintapäiviä hevosteni kanssa. Myös monet SPHT -opiskelijat kävivät kurssinsa aikana meillä tallivierailulla. Jouduin sittemmin kaularankaongelmien ja -leikkausten vuoksi luopumaan hevostilan pidosta ja jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle.

Olet ollut yhdistyksen jäsen aiemminkin. Mikä sai sinut hakeutumaan jäseneksi nyt uudelleen?

-          tosiaan, olin jo aiemmin yhdistyksen jäsen. Hevostoimintani loputtua "tipahdin vahingossa" yhdistyksestäkin. Mutta into ja mielenkiinto toimintaan on edelleen olemassa, ja tokihan yhdistyksen kautta pysyy parhaiten toiminnan nykytilanteessa ja kehityksessä mukana joten halusin uudelleen mukaan.

Millainen visio sinulla on sosiaalipedagogisen hevostoiminnan mahdollisuuksista ja onko sinulla ehkä omia suunnitelmia toiminnan suhteen?

-          Sosiaalipedagogisella hevostoiminnalla on varmasti jopa entistä tärkeämpi osansa yhteisöllisyyden kasvattamisessa ja syrjäytymisen ehkäisyssä kun eletään koteihin eristäytymisen, harrastusten rajoittumisen ja karanteenien aikoja. Omaa tallia ei fyysinen kuntoni kestä perustaa, mutta jonkinlaista yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa olisi mielenkiintoista kehittää - vaikkapa jos yhdistyksen puitteissa toimintaa tänne Lappiinkin saataisiin lisättyä. Sallassa asumisen ainoa huono puoli on, että lähimmät tallit ovat yli 100km päässä - vaikka eihän se toki ole Lapissa matka eikä mikhään..