Blogitekstit 2020
Pitkäkorvia ja pottuja
Satu Valkas 17.8.2020
Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan rikkaus on siinä, että sitä voi toteuttaa hyvin monella eri tavalla. Siinä voi käyttää hyödykseen mm. erilaisia ympäristöjä, sisä- ja ulkotiloja ja myös erilaisia eläimiä. Minun työkaverini ja -ympäristöni ovat ehkä hieman harvinaisemmasta päästä, mutta silti koen niiden olevan oikein hyvin soveltuvat sosiaalipedagogiseen toimintatapaan. Kerronpa vähän, millä tavalla toiminta meidän tallilla tapahtuu ja miten sosiaalipedagogiikan peruspilarit (toiminnallisuus, yhteisöllisyys, elämyksellisyys ja dialogisuus) esimerkiksi meillä näyttäytyvät.
Asun perunamaatilalla, jossa minulla on ollut nyt kolmen vuoden ajan pihattotalli. Naapureilta olen saanut kummastuneita kyselyitä, mitä meidän niityllä oikein liikuskelee. On veikkailtu villisikoja ja susia kylällä kantautuvien äänten ja kaukaa näkyvän pienen koon perusteella. Mutta ei, nämä työkaverini eivät ole hurjia kuin sudet tai villisiat vaan säyseitä kuin lampaat. Mutta kuitenkin ne luetaan kavioeläimiksi. Maatilamme niityllä käyskentelee nimittäin neljä pitkäkorvaista aasia. Niistä kaksi on vielä tavallista erikoisempia, sillä ne ovat Suomessa harvinaisia välimeren miniaaseja. Nämä miniaasit ovat vain noin 75-90 cm korkeita. Pienen koon ja rohkean luonteen vuoksi ne onkin ollut helppo kouluttaa vierailemaan myös sisätiloissa. On ollut hauska seurata ihmisten kummastuneita ilmeitä ja hymyä, kun käytävillä heitä vastaan on kopsutellut pieni karvainen pitkäkorva.
Aasien kanssa voi tehdä lähes kaikkia samoja asioita kuin hevostenkin kanssa. Tallityöt, ruokinta ja eläinten yleisestä hyvinvoinnista huolehtiminen sekä niiden liikuttaminen kuuluvat jokaisen tallin askareisiin (toiminnallisuus). Minun aasini ovat tosin sen verran pieniä ja osa vielä nuoria, että niillä ei ratsasteta ollenkaan. Parhaimmillaan aasit ovatkin seurustelutuokioissa ja kävelyretkillä. Kun aasien aitaukseen menee ihminen, tuttu tai vieras, ne lähestyvät tulijaa uteliaasti ja ystävällisesti. Pian huomaakin olevansa aasien piirittämänä, kun jokainen aasi haluaa tulla ihmisen lähelle rapsutuksien toivossa (yhteisöllisyys). Käytänkin paljon tätä aasien luontaista sosiaalisuutta hyväkseni ja asiakkaiden kanssa saatamme seurailla aitauksessa aasilauman elämää, niiden keskinäistä viestintää sekä sitä, miten ne viestivät ihmisten kanssa. Aasit pitävät harjauksesta ja usein hoitotoimenpiteet suoritetaan aasien ollessa vapaana. Tällöin aasi myös saa valita, milloin on saanut tarpeeksi huomiosta tai aasi voi siirtyä pois, jos ei pidä ihmisen tavasta olla sen lähellä (esim. ihminen on turhautunut, vihainen, liian nopea liikkeissään) (dialogisuus). Käymme usein myös aasien kanssa metsäkävelyillä, jolloin kaikki mukanaolijat saavat vuorollaan taluttaa aasia. Pidemmille retkille pakkaamme aasille selkäreppuun eväät sekä ihmisiä että aaseja varten ja pysähdymme nauttimaan niitä metsän siimekseen tai laavulle. Näissä metsäretkissä yhdistyvät monet tutkitustikin ihmisen hyvinvointia edistävät tekijät, kuten luonto, eläimet ja liikunta. Usein mieli ja keho rentoutuu ja tuolloin on kenties myös helpompi puhua itseään kuormittavista asioista. Aasien korvat ovat aina kuulolla ja niille voi uskoutua synkimmätkin salaisuutensa. Ohjaaja toimii tulkkina aasien ja asiakkaiden välillä, mutta osallistuu myös omalla toiminnallaan ja keskusteluillaan vuorovaikutukseen (dialogisuus). Metsäretken jälkeen voidaan käyttää hyödyksi maatilamme perunapeltoja ja käydä tutustumassa perunan kasvukiertoon. Vuodenajan mukaan on mahdollista myös istuttaa perunoita itse tai nostaa niitä maasta kotiin vietäväksi. Moni kaupunkilaislapsi (tai miksei aikuinenkin) saattaa meillä nähdä ensimmäistä kertaa, mistä ja miten se peruna oikein päätyy omalle ruokalautaselle (elämyksellisyys).
Aasien käyttö eläinavusteiseen työhön on muualla maailmassa ollut jo pitkään tavallista, mutta Suomessa vasta viime vuosina on yhä useampi yrittäjä innostunut hankkimaan aaseja. Enää aasi ei ole vain lemmikki, vaan se voi myös tehdä tärkeää työtä. Tämä suuntaus on myös huomattu Suomen aasiyhdistyksessä, jonka hallitukseen kuulun. Ihmisten asenteet aaseja kohtaan alkavat selvästi muodostua positiivisemmiksi. Moni sanonta ja uskomus leimaa aasit tyhmiksi ja itsepäisiksi. Ja sellaisina niitä voi herkästi pitääkin, jos ei osaa katsoa maailmaa niiden näkökulmasta. Aaseilla ei ole yhtä vahvaa pakoreaktiota kuin hevosilla, vaan ne usein jumittuvat paikalleen ollessaan epävarmoja. Ne ovat myös tarkkoja siitä, millaisella alustalla on turvallista kävellä. Aasit ovat uteliaita, mutta uusiin tilanteisiin ne haluavat usein tutustua omaan tahtiin. Pakottamalla aasia kohtamaan sitä pelottava asia, saat varmasti aikaan tilanteen, jossa aasi ”itsepäisesti” seisoo paikoillaan eikä liiku mihinkään, vaikka kuinka pyytäisit. Aasien kanssa onkin hyvä opetella toimimaan maltilla ja niiden tahtiin edeten. Aasit opettavat hienosti kiireisenkin ihmisen hidastamaan tahtiaan, sillä aasit eivät kiireestä välitä. Ne eivät turhia hötkyile, vaan ennemmin viettävät tuumaustauon ja toimivat vasta sitten. Tästä aasien piirteestä olisi meillä monella ihmisellä opittavaa. Luottamus aasin ja sen käsittelijän välillä on erittäin tärkeää, jotta aasin kanssa toimiminen onnistuisi yhteistuumin. Ja ei kannata säikähtää, jos aasi hitaasti hiipien peruuttaa sinua kohti ja jää siihen odottamaan rapsutuksia. Se on aasilta suurin luottamuksen osoitus, mitä voi kuvitella! Minun laumaani tulleen uuden, aran aasin kanssa tämän tasoisen luottamuksen löytämiseen meni puolisen vuotta, mutta nyt se peruuttelee minua kohti lähes päivittäin rapsutuksien toivossa. Vastavuoroisesti opin itse luottamaan siihen, että kyseinen aasi ei enää käännä takamustaan minua kohti potkaistakseen vaan hakeakseen huomiota. Vastavuoroisuus ja yhteisymmärrys kummankin käyttäytymisessä ovat vahvistaneet luottamussuhdetta merkittävästi (dialogisuus).
Pidän myös siitä, miten laumasitoutuneita aasit ovat ja kuinka hyvin ne ottavat ihmisen osaksi laumaansa (yhteisöllisyys). Aasi tarvitsee itselleen omanlajisen laumatoverin, vaikka ne tulevatkin toimeen myös hevosten kanssa. Aasilaumassa ei ole niin jyrkkää hierarkiaa kuin hevoslaumassa ja sekalaumassa ne väistävät hevosta. Meillä aasit usein syövät kaverin kanssa samasta ruokakiposta, vaikka jokaiselle olisi omakin tarjolla. On meidän poikalaumassakin osa aaseista lujatahtoisempia kuin toiset, mutta eivät ne ikinä riitapukareita ole, vaikka ne toisinaan ihmisen huomiosta vähän nahistelevatkin. Aasit myös tekevät porukalla monia asioita. Esimerkiksi piehtarointi on tapahtuma, joka etenee lauman yksilöltä toiselle ketjureaktion lailla. On hyvin yleistä, että kun yksi aasi käy piehtaroimassa, toinen kellahtaa sen viereen ja kolmas saattaa odottaa omaa vuoroaan tulemalla lähettyville. Ne osaavat kohteliaasti odottaa vuoroaan myös muun muassa vesikipon ääressä. Tämäkin jalo taito, vuoron odottaminen, onnistuu aaseilta paremmin kuin joiltain ihmisiltä. Ihmisen ääniä tallilta kuullessaan aasit usein kävelevät paikalle nätisti jonossa. Tai jos ne ovat riehakkaalla tuulella, niin laukaten.
Useamman vuoden hevoskokemuksella ihastumiseni aaseihin tapahtui yllättävän nopeasti ja arvaamatta. Siihen ei tarvittu muuta kuin yksi kohtaaminen muutaman kuukauden ikäisen Röllin ja sen minikokoisten laumatovereiden kanssa. Olin etsimässä itselleni työkaveria ponini lisäksi ja miniaasien rentous, rauhallisuus ja sosiaalisuus vetivät minua puoleensa. Voitti Rölli puolelleen nopeasti myös maatilamme miesväen, vaikkeivat he hevosista niin välitäkään. Niinpä talliini tuli ensin sekalauma, jossa oli kaksi ponia ja kaksi aasia. Nämä kaksi eri lajia tulevat hyvin toimeen keskenään, mutta tarvitsevat kuitenkin myös oman lajisen laumatoverin. Parin vuoden aikana totesin, että oma hevosharrastamiseen jäävä aika alkoi kutistua ja aaseista innostuneiden asiakkaiden määrä kasvaa, joten tein päätöksen muuttaa tallini koko kavioväen pitkäkorvaiseksi. Tällä hetkellä Rölli, Calle, Yosef ja Jummi ilahduttavat sekä minua että asiakkaitani läsnäolollaan. Toivotan kaikki tervetulleiksi tutustumaan aasilaumaani ja työskentelytapoihimme. Meille voi tulla sekä virkistäytymismielessä että kuntoutustavoitteiden kera, sillä kaikki toimintamme toteutetaan sosiaalipedagogisen ajatusmaailman hengessä ja räätälöidään asiakkaiden tarpeiden mukaan. Ja kotiin viemiseksi saa myös perinteellä ja tunteella viljeltyä kotimaista laatuperunaa, jotta mielen rentouduttua saadaan myös vatsan kautta keho tyytyväiseksi.
Unelmien työparihevonen
Maija Lipponen 22.4.2020
Teksti perustuu SPHT-ohjaajille huhtikuussa 2020 järjestettyyn luentoon SPHT-työtä tekevän hevosen lajityypillinen käyttäytyminen, hyvinvointi ja kouluttaminen. Luennoitsija Anna Kilpeläinen on ratsastuksenohjaaja, kasvatustieteiden kandidaatti ja eläintenkouluttaja.
Hyvinvoinnin määritelmä ja mittaaminen
Suomessa eläinten hyvinvoinnin keskeiset määritelmät ja määräykset tulevat laista. Eläinsuojelulaki ja eläinsuojeluasetus säätelevät eläintenpitoa ja niiden käsittelyä. Eläinsuojelulaki on juuri muuttumassa: laki eläinten hyvinvoinnista on lakiehdotuksena. Uuden lain tarkoituksena on edistää eläinten hyvinvointia ja suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla niiden hyvinvoinnille aiheutuvalta haitalta. Lain tarkoituksena on myös lisätä eläinten kunnioitusta ja hyvää kohtelua. Hallitusohjelman 2019 mukaan tunnustetaan eläinten itseisarvo ja taataan oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen.
Hevosiin liittyvää eläinsuojelulainsäädäntö on koottuna Eviran julkaisuun (2012). Hippoksen julkaisu (2013) avaa eläisuojelulain pykälien toteutumista hevosenpidon näkökulmasta. Hyvinvoiva, turvallinen ja ympäristöystävällinen talli kuvataan oppaassa (2008), joka on julkaistu osana EquinbeLife-hanketta. Uunituoreita suomalaisia hevosen hyvinvointiin paneutuvia julkaisuja on SEY:n julkaisu Harrastuskaverina hevonen (2020) ja Minna Tallbergin Toimiva hevonen (2020).
Hyvinvointi on eläimen kokemus sen omasta psyykkisestä ja fyysisestä olotilasta. Kokemus hyvinvoinnista voi vaihdella hyvästä huonoon. Eläimen hyvinvointiin vaikuttavat sen mahdollisuudet sopeutua ympäristön tapahtumiin ja olosuhteisiin. Jos sopeutuminen ei onnistu, tai aiheuttaa eläimelle jatkuvaa tai voimakasta stressiä, rasitusta, käyttäytymishäiriöitä tai terveyshaittoja, eläimen hyvinvointi heikkenee. Eläinten hyvinvointiin voidaan vaikuttaa pito-olosuhteilla, hoidolla, käsittelyllä ja eläinjalostuksella. (MMM, Seura ja harraste-eläinten hyvinvoinnin määritelmä)
Eläinten hyvinvoinnille ei ole yhtä yksiselitteistä mittaria, joka kertoisi, että eläin voi hyvin. Käyttäytyminen on keskeisessä osassa eläinten hyvinvointitutkimuksissa, sillä eläin pyrkii useimmiten ensin sopeutumaan ympäristöönsä käyttäytymisen avulla. Käyttäytyminen muuttuu, kun eläimen elämään kohdistuu ulkoisia tai sisäisiä paineita. Tämän vuoksi käyttäytyminen on herkkä hyvinvoinnin mittari. (Eläinten hyvinvointikeskus, Helsingin Yliopisto)
Hevosten hyvinvoinnin mittaamiseen sopivia mittaristoja löytyy useita. Wageningen yliopistossa kehitetty mittaristo arvioi hevosen hyvinvointia muun muassa sen lihavuuskunnon, karvapeitteen, hampaiden, ulkoisten vammojen, käyttäytymisen ja talliolosuhteiden perusteella. Samantyyppinen mittaristo on kehitetty myös Animal Welfare Indicators -projektissa.
Käyttäytymistarpeet
Hevosen olennaiset käyttäytymistarpeet ovat osa kaikkea käyttäytymistä, joka on välttämätöntä yksilön normaalille kehittymiselle ja fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämiselle. Se on geeneissä periytyvää käyttäytymistä, joka muuttuu evoluutiossa hyvin hitaasti. Käyttäytyminen itsessään voi olla tärkeää eläimen hyvinvoinnille - ei pelkästään sillä saavutettu tulos. Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen saa aivoissa erittymään mielihyvää tuottavia hormoneja. Käyttäytymiselle on sisäsyntyinen motivaatio. Mitä paremmin hevonen pääsee toteuttamaan käyttäytymistarpeitaan, sen matalampi sen stressitaso on, sitä helpompi sitä on käsitellä ja kouluttaa sekä sitä vähemmän se yrittää suunnata ihmisen kannalta hankalia käyttäytymistarpeitaan ihmiseen.
Hevosen olennaisia käyttäytymistarpeita ovat liikkuminen, ravinnonhankinta, lepo ja uni, sosiaalinen käyttäytyminen, kehonhoito, lämmönsäätely, tutkiminen ja ympäristön tarkkailu, leikkiminen, lisääntyminen ja jälkeläisten hoito. On usein haastavaa pitää hevosia niin, että niiden luontaiset käyttäytymistarpeet saadaan tyydytettyä. Pienetkin muutokset kohti lajityypillisempää voivat kuitenkin olla merkityksellisiä: hevosten välisen kosketuksen ja rapsutuksen mahdollistaminen, ravinnonhankinnan tekeminen mielenkiintoiseksi, levon ja unen mahdollistaminen riittävän suurilla tiloilla ja sopivilla kuivikkeilla, virikkeet ja leikin mahdollistaminen sopivan hevoskaverin kanssa, riittävä liikunnan määrä ulkoilutarhojen hyvällä suunnittelulla. Lisääntymiskäyttäytymisen mahdollistaminen ei kesyhevosille aina ole mahdollista.
Unelmien työparihevonen
Millainen on unelmien työparihevonen SPHT-työssä? Vastauksissa toistuvat useimmiten ominaisuudet rauhallinen, utelias, terve, kiltti, peloton, turvallinen ja tuttu. Rauhallisuudesta on tärkeä erottaa, milloin hevonen on rento ja rauhallinen, milloin taas passiivinen ja ulospäin rauhallisen oloinen. Näiden kahden tilanteen ero on merkittävä hevosen hyvinvoinnin kannalta: oikeasti rento hevonen on stressittömässä tilassa kun taas rauhallisen näköiseksi jähmettynyt hevonen voi kärsiä hyvinkin suuresta pelon tai kivun aiheuttamasta stressistä. Jokaisen hevosen kanssa työskentelevän tulee erottaa nämä ilmenevät käytökset toisistaan! Terveen hevosen tunnusmerkit ovat pitkälti samoja kuin rennon ja rauhallisen hevosen: kontaktia ottava, utelias, syö rauhallisesti, liikkuu vaivattomasti pää melko alhaalla. Kun hevonen pääsee toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, tukee se eläimen terveyttä ja hyvinvointia.
Tunteiden merkitys hyvinvoinnille
Hevoset tuntevat samoja perustunteita kuin kaikki nisäkkäät, ihminen mukaan lukien. Ehkä tärkein tekijä asiakastyötä tekevän hevosen hyvinvointia ajatellen on huolehtia sen pitkäkestoisesta mielialasta. Siihen vaikuttavat hevosen päivittäin kokemat asiat ja niihin liittyvä tunnetila: hevosen aiemmat kokemukset, koulutustavat, pitkäkestoiset kivut sekä toistuvat tai opitut pelot. Jos hevosella on toistuvasti paljon positiivisia kokemuksia, satunnaiset negatiiviset eivät vaikuta suuresti mielialaan. Negatiivisia kokemuksia omaavan hevonen voi olla jatkuvasti huolestunut, jännittynyt ja masentunut: sen ennakko-odotukset ovat negatiivisia, käytös varovaista tai puolustautuvaa.
Myönteisiä tunnekokemuksia mahdollistamalla lisätään hevosen hyvinvointia. Elinympäristössä käyttäytymistarpeiden toteuttamisen mahdollistaminen tuottaa mielihyvähormoneja ja lisää hyvinvointia. Työssä myönteiset tunne-ehdollistumiset, myönteinen suhde ihmiseen ja yksilölle sopivat työtehtävät. Koulutuksessa hyvinvointia lisää palkitseva, motivoiva kouluttaminen myönteisten tunnekokemusten kautta.
Tunnetilan lisäksi sympaattinen ja parasympaattinen hermosto vaikuttavat hevosen vireystilaan. Sympaattinen hermosto toimii ikään kuin kaasuna ja parasympaattinen jarruna. Sympaattisen hermoston aktivoituessa ja tunnetilan pysyessä positiivisena päästään parhaaseen vireystilaan oppimisen ja suoriutumisen kannalta.
Koulutettavat taidot
Hevosella ei ole luontaisesti taitoja toimia ihmisen kanssa, vaan kaikki tarvittavat taidot on opetettava. Myös hevosten väliset taidot on harjoiteltava hevoslaumasssa. On hyvä pohtia, mitä taitoja SPHT-työssä toimivalle hevoselle tulee kouluttaa. Tärkeitä taitoja voivat olla esimerkiksi ihmisen tilan kunnioittaminen ja väistäminen pyynnöstä. Myös kontaktin ottaminen, paikallaan oleminen ja odottaminen, talutettuna kulkeminen ja keskittyminen ovat tärkeitä asiakastyössä käytettävän hevosen osata.
Nämä kaikki - ja monet muut kuten varusteisiin, hoitotoimenpiteisiin tottuminen ja erilaisiin ärsykkeisiin siedättyminen - ovat koulutettavia taitoja. Hevonen oppii koko ajan ja kaikki sen käsittelijät ovat hevosen kouluttajia. Moni SPHT-ohjaaja pitää hevosen kouluttamiseen liittyviä taitoja yhtenä toiminnan sisältönä, jota he opettavat asiakkailleen. Myös hevosen tunnetilan tarkkailua käytetään yhtenä työkaluna esimerkiksi omien tunteiden havainnointiin ja sanoittamiseen. Koulutustilanteissa tunteiden tarkkailu korostuu erityisesti, sillä hevonen oppii parhaiten rennossa tunnetilassa ja yhdistää helposti opitun tunnetilan opittuun asiaan myöhemminkin.
Oppimista tapahtuu hevosella heti ensimmäisestä kokemuksesta alkaen. Ihminen huomaa hevosen oppimisen yleensä noin 5-6 toiston kohdalla. Tallentuminen pitkäkestoiseen muistiin vaatii noin 20 toistoa. Poikkeuksen tekevät voimakkaat tunteet - positiviiset ja negatiiviset - jotka vahvistavat oppimista jopa kerrasta. Pelkoehdollistumista ei saa aivoista pois, vaikkakin sitä voi uudelleen kouluttamalla vähentää. Hevonen muistaa asioita jopa vuosikymmenten takaa. Kaikenikäiset hevoset oppivat.
Hevosen kouluttamisessa asiakastyöhön edetään samoin kuin eläinten kouluttamisessa muutoinkin: lähtien rauhallisesta ja stressittömästä tilanteesta, joka luo sopivan tunnetilan oppimiselle. Hevonen on totutettu käytettäviin varusteisiin. Seuraavaksi hevoselle opetetaan merkkikieli, jonka avulla sille voidaan pienin merkein ilman voimankäyttöä kertoa, mitä sen halutaan tekevän. Kun hevonen osaa merkkikielen, sitä voidaan pyytää tekemään erilaisia tehtäviä, jotka kehittävät sen taitoja kohti lopullista tavoitetta. Mikäli jokin pyramidin kohdista ei toimi, palataan alemmalle tasolle, kunnes voidaan taas edetä.
Koulutusmenetelmien valinnassa nojataan oppimisteoriaan ja tutkimustuloksiin: niiden mukaiset koulutustekniikat tuottavat parhaan tuloksen. Koulutusmenetelmien käyttöä voi harjoitella erilaisilla kursseilla sekä tutustuen sitä koskevaan kirjallisuuteen (kts. esim. Tuire Kaimio: Hevosen kanssa ja