Blogitekstit 2016

Hevosen tuoksun taika

Tiina Juurela 11.11.2016

Nenä kiinni hevosen kaulassa, tamma kuuntelee ja hapuilee
suulla hupun reunaa. Tyttö halaa ponia ja kehuu sitä. Rajatonta riemua. Kehuvat
toinen toisiansa. Poninpallukka ei suostunut millään ravaamaan ja estettä
koetettiin ylittää useamman kerran. Lopulta se onnistui. Lapsi ohjasi ponia,
määrätietoisesti eteenpäin, näytti esimerkkiä, johti laumaa – ja lopulta poni
ravasi ja ylitti esteen. Onnistuminen!

Olemme sosiaalipedagogisella ponitoimintatunnilla, jolla
tällä kertaa tehdään yhdessä agilitya. Kokeillaan, miten saamme yhdessä
rakennetut tehtävät tehtyä ponin kanssa. Mitä poni pelkää? Miten voimme auttaa
sitä, ettei se enää pelkää? Onko joku este, jota joudumme harjoittelemaan,
jotta tehtävä lopulta onnistuu? Sama juttu kuin elämässä, jos ei heti onnistu,
niin yrittää uudelleen, ja sitten onnistuu.

Toiminnassa yhdistyvät sosiaalipedagogiikan kulmakivet:
toiminnallisuus, yhteisöllisyys ja elämyksellisyys sekä tietysti
tavoitteellisuus. Esimerkkitoiminnassa agility kannustaa rohkeuteen, rauhoittaa
keskittymään tehtävään, auttaa toimimaan yhdessä jonkun muun – ponin ja joskus
myös ryhmän kanssa, kehittää motoriikkaa monella tavalla sekä muistuttaa myös
ohjeiden noudattamisen tärkeydestä. Ohjaaja opastaa ja ennen kaikkea kannustaa,
vahvistaa lapsen jo osaamaan – kyllä sinä pystyt, katso miten hienosti poni
toimii sinun kanssasi. Se luottaa.

Ohjaajan tehtävä on huolehtia, että tavoite ei unohdu, jotta
sosiaalipedagogiikan kulmakivet ovat todella mukana toiminnassa ja suurien
eläimien kanssa toimiessa ei turvallisuusnäkökulmaa voi korostaa liikaa –
ohjaaja vastaa siitä, että toiminta on niin turvallista kun se vain voi olla.

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan täydennyskoulutusta on
toteutettu jo 2000-luvun alkupuolelta alkaen. Tästä syystä Itä-Suomen
Yliopiston toiminta-alueen vaikutuspiirissä on lukuisia sosiaalipedagogisia
hevostoimintaohjaajia, jotka tekevät monipuolista työtä syrjäytymisen
ehkäisemiseksi. Toimintaa toteutetaan hyvin erilaisiin tarpeisiin ja hyvin
erilaisissa toimintaympäristöissä. Osa toiminnasta on osana perhekotien
toimintaa, osa yksittäisen palvelun tuottajan toimintaa. Toiminnan sisällöt
varioivat sen mukaan mitä tarpeita asiakkailla on ja minkä alan tausta
toimijalla itsellään on. Kaikkea sosiaalipedagogista hevostoimintaa yhdistää
kuitenkin yksi asia – hevosen tuoksun taika. 

Tiina Juurela
Sosiaalipedagoginen hevostoimintaohjaaja

KANSALLISTA SEKÄ KANSAINVÄLISYYTTÄ

Ritva Mickelsson 22.10.2016

Viime viikon tiistaina saimme koulumme yllättäviä vieraita. Opetus- ja kulttuuriministeriön
kansanvälisten asioiden vierailukoordinaattori Helena Lalu-Toivio saapui kouluumme mukanaan professori Manal Omar Bakarman Saudi-Arabiasta. He haluisivat nimenomaan kuulla ja nähdä, mitä koulumme eläinavusteinen toiminta pitää sisällään.

Erityisluokanopettaja Marjukka Puustinen (SPHT) ja erityisopettaja Saara Huhtanen (SPHT) sekä allekirjoittanut kertoivat teoriasta ja käytännöstä koskien koulukoiria ja
sosiaalipedagogista hevostoimintaa oppilaiden oppimisen tukemisessa. Historian
ja yhteiskuntaopin opettaja sekä yhteistyökumppanit-tiimin vetäjä Riina Tammi
avasi asiaa aineopettajan näkökulmasta. Koulusihteeri Jaana Moisio oli loihtinut pöytään karjalanpiirakat ja suklaat. Cenny-koira piti huolen siitä, että pysyimme asiassa.

Tilaisuus oli sekä ainutkertainen että ainutlaatuinen. Voisin vannoa meidän yltäneen
lähes FLOW-asteelle keskustelun edetessä ja kuullessamme ja oppiessamme
toinen toisiltamme. Vieraamme kysyivät erinomaisia kysymyksiä, joita sitten
yhdessä pohdimme ja avasimme vastauksia.

Molemmmat vieraamme olivat erittäin tyytyväisiä vierailuun. Helena Lalu-Toivio ilmoitti
saapuvansa ensi kerralla suuremmalla porukalla, koska ”oppi niin paljon uutta ja mielenkiintoista”.

Tästä on hyvä jatkaa: pidetään eläinavusteisen toiminnan lippu korkealla ja kaikki
ovet avoinna!

Valokuvan voima hevostoiminnassa?
Seija Okulov 14.8.2016

Milloin olet viimeksi selaillut vanhoja
valokuvia? Mitä ne kertovat? Keitä niissä on tai ketkä niistä puuttuvat? Mitä
tunteita ne sinussa herättävät? Valokuvat ovat viime aikoina nousseet suureen
suosioon; digikuvauksen ja kännykkäkameroiden myötä kuvien ottaminen on
arkipäiväistynyt. Selfiet ovat jo jokapäiväisiä ja melkein voisi sanoa, että
niitä otetaan kyllästymiseen asti. Kuvat ovat kuvia, mutta niissä piilee
syvempiä merkityksiä. Jokainen kuva on otettu jossakin hetkessä johonkin
tarkoitukseen ja usein jostakin henkilöstä. Kuva kertoo tarinaa ajasta ja
paikasta, se tallentaa historiaa. Oletko koskaan miettinyt, millaisen
elämäntarinan sinun kuvasi kertovat – tai millaisen tarinan sinä haluat, että
ne kertovat? Sain itse mahdollisuuden koota oman elämäntarinani vuosien
varrella kertyneistä valokuvista Miina Savolaisen Voimauttavan valokuvan
perusteet-koulutuksessa. Kokemus oli pysäyttävä ja tunteita herättävä. Se
auttoi ymmärtämään monta elämän varrella koettua asiaa ja sitä, miten ne
vaikuttavat minussa edelleen.

Voimauttavan valokuva menetelmää käytetään terapeuttisessa merkityksessä yksilön kanssa työskenneltäessä. Silloin ajatuksena on hyväksyvä katse; se että ihminen tulee nähdyksi arvokkaana omana itsenään – sellaisena, millaiseksi hän on kasvanut muiden katseiden alla. Kuvaustapahtuma on kuvaajan ja kuvattavan välillä vastavuoroinen, kuvattavaa arvostava ja hänelle tilaa antava.

Voimauttavan valokuvan menetelmää tai työskentelytapaa voidaan soveltaa myös hevostoimintaan yhtenä toiminnallisena menetelmänä. Sen kuten hevostoiminnankin perusta on sosiaalipedagogiikassa, menetelmän tarkoituksena on asiakkaan voimaannuttaminen ja näkyväksi tekeminen. Yksittäisen asiakkaan kohdalla valokuvilla voidaan tuoda esille, mikä hänelle on merkityksellistä ja tärkeää hevosten kanssa toimittaessa. Kuvilla voidaan sanoittaa se, mikä on jäänyt sanomatta ja pimentoon. Menetelmällä voidaan rakentaa asiakkaan identiteettiä esimerkiksi silloin kun työskennellään sijoitetun lapsen tai nuoren kanssa, jonka oma historia on sirpaleinen. 

Ammatilliselta kannalta voimauttava valokuvan lähestymistapa poikkeaa totutusta; ammatillisuus nähdään vastavuoroisempana, rakkaudellisena. Sen sijaan, että piiloudumme ammatillisuuden taakse, olisi meidän kerta toisensa jälkeen luovuttava toisen puolesta tietämisestä ja kestettävä se, ettemme ammattilaisena tiedä, mikä on toiselle parasta.
Koulumaailmassa, arvioinnin ja diagnoosien viidakossa, pitäisi pystyä tarjoamaan aitoa läsnä-oloa ja korjaavia kokemuksia nähdyksi tulemisesta. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta kokeilemisen arvoista kyllä.

LAATUA, KRITEEREITÄ JA LAATUKRITEEREITÄ
Ritva Mickelsson 7.7.2016
Millaisia kriteerejä on asetettava sosiaalipedagogiselle hevostoiminnalle, jotta toiminta on laadukasta? Tätä teemaa on pyöritetty yhdistyksemme toimintavuosien aikana useasti. Erityisen ajankohtainen teema on nyt SPHT-ohjaajan nimikkeen suojaamisen myötä. Emme ole asian kanssa yksin: myös ”suuressa maailmassa” ovat hevosavusteisen toiminnan kriteerit tarkastelun ja muutoksen kohteena. 
Kesäkuun lopulla Nina Ekholm Fry vieraili luonani. Ninan tapasin seitsemän vuotta sitten konferenssisa. Olemme pitäneet yhteisiä esityksiä (IAHAIO 2010) ja osallistuneet konferensseihin (mm. ISAZ 2011). Nina toimi yhdistyksemme varapuheenjohtajana yhden vuoden ja olemme pitäneet säännöllisesti yhteyttä sekä toisemme ajan tasalla ”missä mennään meillä ja maailmalla”.
Nina on asunut Yhdysvalloissa kuusi vuotta erikoisalanaan hevosavusteinen terapia ja psykoterapia. Tällä hetkellä Nina työskentelee Denverin yliopistossa, johon kuuluu Institute for Human-Animal Connection, jossa Nina johtaa hevostoimintaa. Hän koordinoi myös Equine-Assisted Mental Health Practitioner Certificate Program -koulutusta, joka on ns. post-master -täydennyskoulutus psykoterapeutille ja mielenterveysalan asiantuntijoille. Lisäksi Nina toimii apulaisprofessorina (Graduate School of Social Work). Hän on kouluttanut niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin kuntouttavan hevostoiminnan toimijoita.

Akateemisen toiminnan lisäksi Nina on myös kliininen traumaterapeutti ja pitää ryhmätoimintaa erilaisille asiakasryhmille (mm. trauma, ASD, ADHD, addiktiot, erityistä tukea tarvitsevat nuoret, syövästä toipuvat potilaat ja armeijan veteraanit). Nina toimii myös the Scientific and Educational Journal of Therapeutic Riding –lehden päätoimittajana.

Nina on hallituksen jäsen CBEIP:ssä (Certification Board for Equine InteractionProfessionals), joka järjestää sertifiointikokeita hevosavusteista kuntoutusta toteuttaville henkilöille. Yhdysvalloissakin tunnistetaan eri koulutusten tuottama kirjavuus: monet koulutukset voivat olla pituudeltaan ns. viikonloppukursseja, joista saa ”sertifikaatin”. Nämä lyhytkoulutukset eivät ole kovinkaan arvostettuja, vaikkakin ”näyttävät hyviltä CV:ssä”. Arvostetuin suoritus on ”sertifiointi”, eli CBEIP:n kokeen ja kriteerien kautta pätevyyden osoittaminen. Koe on ns. monivalintakoe, jolla testataan henkilön tuntevan hevosavusteisen toiminnan käytäntöjä ja teoriaa. Vuoden 2016 aikana valtakunnallista sertifiointia täsmennetään ja kriteerit uudistetaan. Tavoitteena on luoda kuntouttavan hevostoiminnan yhtenäiset valtakunnalliset kriteerit riippumatta esim. henkilön pohjakoulutuksesta tai suuntautumisesta. Nämä kriteerit tulevat näkymään myös ko. nettisivuilla, joita meidänkin lienee hyvä seurata. Kriteerejä ovat mm. 

• vähintään kahden vuoden työkokemus omalta alalta (esim. opettaja, psykologi, sosiaalityöntekijä jne.)
• hevostoimintaan pohjautuva asiakastyö
• hevosavusteisen toiminnan koulutus
• tietty määrä pidettyjä hevostoimintatunteja ohjauksessa
• ”mentori”/ohjaaja, jonka kanssa käydään säännöllisesti ja suunnitelmallisesti läpi tilanteita, toiminnan eettisiä kysymyksiä jne.

Kriteereissä yhdistyvät siis tieto ja teoria (education), käytännön toiminta (practical training)ja ohjaus (supervision). Tuleviin koulutuksiin sisällytettäneen myös hevosen käyttäytymiseen ja oppimiseen liittyvät opintokokonaisuudet (mm. mitä hevonen tarvitsee, miten hevosen käyttäytymistä voidaan arvioida, hevonen kommunikoi jne.). Yhdysvalloissa akateemiset sertifikaatit ovat arvostettuja ja siksi me voimme omassa yhdistyksessämme olla ylpeitä siitä, että meillä Suomessa SPHT-koulutus järjestetään yliopistojen yhteydessä: let’s keep it that way!
Meillä olisi erinomainen mahdollisuus tehdä ensi vuonna opintomatka Denveriin ja saisimme ”räätälöidyn kurssin” toiveidemme mukaan.? Tämä voisi esim. olla täydennyskoulutusta tietyistä aiheista (esim. traumat, coaching, hevosen käyttäytyminen, taideterapeuttisten menetelmien yhdistäminen hevostoimintaan jne.). Tästä opintomatkasta ja koulutuksesta kukin osallistuja saisi ”sulan hattuun” eli osallistumistodistuksen. Minä lähden, tuletko Sinä mukaan?

Lisätietoa:

http://www.du.edu/humananimalconnection/people/faculty-and-staff.html

http://www.yavapaihumane.org/animal-welfare-programs/equines/
http://www.cbeip.com/
http://www.horseboyfoundation.org/
http://portfolio.du.edu/equineassistedmentalhealth/
http://www.iahaio.org
http://www.isaz.net

KAUAS EI OLEKAAN PITKÄ MATKA – UUDEN PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ

Kari Koistinen 29.1.2016

Hevoset ovat olleet merkittävä osa elämääni melko tarkalleen kaksikymmentä vuotta. Kaikki alkoi siitä, kun pitkään ( 12 vuotta) perheemme ykkösjuttuna ollut jääkiekko vaihtui tyttärien ja puolison ratsastustuntien myötä parissa vuodessa hevosyrittäjyydeksi sekä tyttärien ratsastuksen kilpailutoiminnaksi. Hyvin pian tuon jälkeen avautui itselleni uusi ajanjakso, jossa yhdistyi oivalla tavalla oma kasvatusorientoitunut taustani ja aivan uusi mahdollisuus tehdä lapsi- ja nuorisotyötä. Loppu onkin sitten ” historiaa”. Eli tuohon runsaaseen 12 vuoteen mahtuu hurahtamiseni sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan. Jääkiekon ja sen seuratoiminnan mukaansa tempaavan omanlaisensa yhteisöllisyyden sijaan tuli aivan oma maailmansa. Talliyhteisö. Yhteisö kiehtoi ja herätti kiinnostukseni ihmetellä monia sellaisia asioita, jotka olivat olleet vieraita muissa yhteisöissä. Kun sattumalta tapasin vuonna 1998 hyvän ystäväni ja opiskelijakaverini professori Juha Hämäläisen lentokoneessa matkalla Helsingistä Kuopioon, en malttanut olla hehkuttamatta talliyhteisössä havaitsemiani asioita ja piirteitä. Juha totesi vakuuttavaan tyyliinsä: ” Sehän on sosiaalipedagogista toimintaa parhaimmillaan.” Siitä käynnistyi kahden vuoden puskeminen ja sen seurauksena haimme Suomen Ratsastajainliiton sekä Kuopion yliopiston silloisen sosiaalitieteiden laitoksen kanssa Opetusministeriöltä hankerahaa lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevään hevostoimintaan vuonna 2001.

Hanke kulki alkuun nimellä ” Ratsastuspedagogiikka ehkäisemään lasten ja nuorten syrjäytymistä.” Itselläni ei ensi alkuun ollut mitään käsitystä siitä, mitä ja miten hevostoimintaa aikaisemmin oli käytetty lasten ja nuorten auttamistyössä. Siitä piti ottaa selvää. Kansainvälisesti Britannian, Yhdysvaltojen ja Keski-Euroopan esimerkkejä internethaulla löytyi ja kotimaassa toki käytännön esimerkkejä löytyi myös historiallisessa kontekstissa, mutta luonnollisesti ei juurikaan ratsastuksen piirissä. Hankeen jatkuessa ja vuoropuhelussa mm vammaisratsastuksen ja ratsastusterapian sekä monen muun kumppanin kanssa, toiminnan määrittely sai lopulta luontevan ” kodin ” sosiaalipedagogiikan kontekstissa. Hauskasti Juha Hämäläinen sanoi minulle, että eiköhän se oli sinun heiniäsi laittaa se määrittely paperille, kun olet sentään vähän enemmän hevosmies kuin minä. Tämä tapahtui, kun värkkäsimme jatkohakemusta ministeriölle.

Ensimmäiset hankevuodet olivat luonnollisesti melkoista taistelua ennakkoluuloja ja vanhoja asenteita vastaan. Kuopion yliopiston silloisen täydennyskoulutuslaitoksen ja erityisesti Okulovin Seijan kanssa tehty tiivis ja periksi antamaton yhteistyö kantoi hedelmää ensimmäisten täydennyskoulutuskurssien kautta. Sanoma levisi ja ” tulenkantajia” ilmaantui eri puolille Suomea. Jo ensimmäisestä kurssista kasvoivat ne kantavat voimat, jotka ovat vieneet sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tason ja laajuuden uskomattomiin mittasuhteisiin, joka johti myös tämän yhteisen yhdistyksen syntymiseen.

Kun katson vuonna 2002 tehtyä ja hyväksyttyä hankesuunnitelmaa, niin kaikilla mittareilla mitattuna hyvinkin kunnianhimoiset tavoitteet oli saavutettu jo 2010 luvun loppuun mennessä. Ainut asia, joka siellä vielä ” kummittelee”, on asetettu tavoite tehdä laajamittaista kansainvälistä yhteistyötä toiminnan, koulutuksen ja tutkimuksen sektoreilla. Täydennyskoulutuksen lisäksi asetimme jo ministeriönkin kanssa tavoitteen polkaista käyntiin selvitys- ja tutkimustoimintaa. Professori Juha Hämäläisen kanssa käynnistimme varsin mittavan selvitystyön sosiaalipedagogisen hevostoiminnan laajuudesta Suomessa. Samalla selvitimme myös tallien liiketoiminnallista tilaa. Monen yhteensattuman takia selvitystä ei ole koskaan julkaistu, vaikka selvitystä on jaettu joitakin kappaleita monisteena. Viimeksi julkaisua yritettiin vuonna 2007 valtakunnallisen seminaarin yhteydessä. Nyt olen ottanut tavoitteekseni saada tuo julkaisu päivitetyksi sekä saada rahoitus uudelle tutkimukselle. Eikä siinä kaikki. Olemme yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Diakonia Ammattikorkeakoulun kanssa asettaneet tavoitteeksemme saada yhteistyö käyntiin sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tutkimuksen sekä käytännön yhteistyön osalta Würzburg-Schweinfurtin korkeakoulun kanssa.

Kun 15 vuotta sitten puhuimme sosiaalipedagogisen toiminnan tarpeesta ja merkityksestä, olivat lasten pahoinvointia ja syrjätymisuhkaa koskevat mittarit punaisella. Jo silloin havaittiin, että suurin yksittäinen lasten ja nuorten ongelmien taustalla oleva syy­ryhmä liittyy perheongelmiin. Näistä ongelmista pääsääntöisesti seuraa sitten muita ongelmia. Tämä taas näkyi 2010-luvun alkupuolella lapsilla ja nuorilla yli 40 pro­sent­tisesti eriasteisina käyttäytymishäiriöinä.

Jo silloin lähes kaikissa talleilta tul­leissa vastauksissa tuotiin voimakkaasti esille se tosiseikka, että erilaiset ja eri­asteiset ongelmat lisääntyvät koko ajan myös normaalissa asiakaskunnassa. Henkilöstöltä menee yhä enemmän aikaa näiden ongelmien selvittämi­seen, eikä nykyhenkilöstöllä ole riittävästi tietotaitoa selvittää ja auttaa lapsia ja nuoria heidän ongelmissaan.

Loppupäätelmänä totesimme Juha Hämäläisen kanssa, että

- hevostoiminnan tukeminen lasten ja nuorten parissa on yhteiskunnallisesti kannattavaa kaikilla mittareilla

- toiminta on laajaa ja merkittävin osa toiminnasta on muuta kuin kilpaurheilua.

- hevostoiminta lasten ja nuorten kannalta katsottuna on merkittävää yhteisöllistä ja lasten ja nuorten kasvua tukevaa

- sosiaalipedagoginen lähestymistapa hevostoiminnan kehittämisessä tulee nousemaan entistä merkittävämmäksi kehittämiskohteeksi meillä Suomessakin kansainvälisten esimerkkien tapaan.

- työ vaatii pitkäjänteisyyttä ja systemaattisuutta.

Mitä muuta tuohon yllä olevaan voi sanoa, kuin että Sosiaalipedagoginen Hevostoimintayhdistys on olemassa olonsa aikana vienyt pitkäjänteisesti ja systemaattisesti eteenpäin juuri niitä tavoitteita, joita yli 15 vuotta sitten asetettiin. Meidän roolimme on tänään myös lisääntyvässä määrin olla tien näyttäjänä ja puolesta puhujana koko Suomen hevosalaa koskevien tärkeiden teemojen edistämisessä. Ihmisten ja hevosten laaja hyvinvointi sekä turvallisuus ovat olleet ja ovat niitä teemoja, joiden puolesta haluamme kantaa vastuuta edelleen oman ydinosaamisemme lisäksi.

Uusi hallitus käynnistää työtään parhaillaan. Haluan uutena puheenjohtajana olla mukana kaikessa mihin vain ennätän. Välitön vuorovaikutus ja ihmisten kohtaaminen ihan arjessa on minulle mieluisia asioita. Toivotan kaikille oikein hyvää hevostoiminnan vuotta.