Blogitekstit 2015
GREEN CARE –VAIKUTTAVUUSSEMINAARI TAMPEREELLA
Maija Lipponen, 19.9.2015Osallistuin Green Care Finland ry:n järjestämään seminaariin Tampereella. Seminaarin aiheena oli pohtia, miten luonnon tuottamia hyvinvointivaikutuksia voidaan mitata ja todentaa. Työskentelen tutkijana Oulun yliopistossa ja sivutyönäni teen Green Care –toimintaa, jossa sosiaalipedagoginen hevostoiminta on yksi menetelmistä. Osallistuin seminaariin niin tutkijan kuin hevostoimijan näkökulmasta ja koostin blogitekstin tästä näkökulmasta. Toivottavasti se herättää ajatuksia ja keskustelua sosiaalipedagogisen hevostoiminnan vaikuttavuuden arvioinnista.
Seminaarin asiantuntijapuheenvuoroissa käsiteltiin sitä, mitä jo tiedetään luontoympäristön hyvinvointivaikutuksista, mitä pitäisi vielä selvittää ja miten hyvinvointivaikutuksia voidaan mitata. Luontoympäristön hyvinvointivaikutuksia on kokeellisesti tutkittu jo melko paljonkin.
Sen sijaan luontoympäristössä tapahtuvan Green Care –toiminnan, jossa mukana on muun muassa yhteenkuuluvuuden tunne ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tuomat elementit, hyvinvointivaikutusten mittaaminen tuntuu haastavammalta ja tutkimuksiakin lienee julkaistu vähemmän. Vaikuttavuustutkimuksesta mielestäni tekee erityisen haastavaa muun muassa se, että tutkimusten kohderyhmät voivat olla hyvin erilaisia ja tutkittavien elämässä moni muu asia voi vaikuttaa hyvinvointiin Green Care –toiminnan lisäksi.
Vaikuttavuuden arvioinnin kehittämistä pohdittiin lopuksi vielä pienryhmissä. Yhteenvetona sanottakoon, että erilaisia GC-toimijoita kuten myös asiakasryhmiä on paljon, eikä yhteisen arvioinnin luominen ole välttämättä edes järkevää. Yhteiset suuntaviivat olisivat kuitenkin hyvä olla olemassa, jotta GC-ala saisi tukevan jalansijan hyvinvointipalveluiden joukossa.
Mielestäni ristiriita tutkimustason ja käytännön toiminnan välillä on myöskin olemassa: vaikutusten arviointia tehtäessä on otettava huomioon hienotunteisuus asiakasta kohtaan, jotta arviointi ei mene itse toiminnan edelle. Käytännössä arviointilomake ei voi olla kovin pitkä ja monimutkainen, jotta arviointi on helppo toteuttaa eikä asiakas koe olevansa ”koe-eläin”. Tässä mielestäni riittää vielä pähkinää purtavaksi.
Ylipäätään päivän aikana vahvistui ajatukseni siitä, että tutkimuslaitosten tekemän vaikuttavuustutkimuksen lisäksi myös jokaisen toimijan itse tekemä vaikuttavuuden arviointi on tärkeää. Arviointiin voi hyödyntää olemassa olevia, valmiita lomakkeita tai muita mittareita tai luoda oman, jos sopivaa ei löydy. Tällä tavoin toiminnan vaikutukset tulevat kirjattua ja niistä voi tehdä johtopäätöksiä. Toki yksittäisten toimijoiden on hankala löytää resursseja laajamittaisen tutkimusaineiston keräämiseen, etenkin kun kohderyhmät ovat hevostoiminnassa pieniä, mutta kaikki vaikuttavuuden todentaminen vie alaa kuitenkin eteenpäin. Green Caren saralla tutkimuksia on jo ihan mukavasti tehty ja lisää tehdään – seuraavaksi onkin tehtävä töitä saadaksemme viesti luonto- ja eläinavusteisen toiminnan hyvinvointivaikutuksista ohjaaville tahoille, rahoittajille ja päättäjille!
Seminaarin materiaaleja löytyy osoitteesta http://www.gcfinland.fi/news/.
” Elän täysillä hetkessä, kuljen nauttien retkestä”
Tarja Karjalainen, 19.8.2015
Laulaa Elastinen kappaleessaan Naurava Kulkuri, on minulle kerrottu. Näin hevosen näkökulmasta tuohan on aivan itsestään selvä asia, miten muuten muka voisi elää, täh? Yllättäen ihmisolennoille asia ei useinkaan ole yhtä selkeä ja siitä sitten saattaa seurata erinäisiä muitakin umpisolmuja, angsteja ja kaikenkarvaisia peikkoja olkapäälle istumaan.
Jaa kukako minä olen ja millä krediiteillä tällaisia pohdiskelen? Olen ihan tavallinen suomalainen alkuasukas hevonen, siis suomenhevonen. Ammatikseni työskentelen ihmisen kaverina lasten ja nuorten parissa, hevosen virassa. Virallisemmin sanottuna toteutan sosiaalipedagogista hevostoimintaa, hah, ihminen on siihen ihan täydennyskoulutuksen käynyt näin viisaan päästessä vähemmällä, peruskoulun käyminen riittää. Persoonallahan kasvatustyötä tehdään, niin myös minä, rauhaa rakastava, mutta ehdottomasti reiluutta vaativa Vilperi. Niin Vilperi vastaa kuin sille ollaan ja palautehan tulee heti, tarpeen vaatiessa isoilla kirjaimilla huutomerkkien kera. Luonteenlujuuttakin toisinaan vaaditaan ja ilmaisutaitoja. Asialliset hommat hoidetaan, mutta tärkeää on osata myös rentoutumisen jalo taito. Aah, sopivan mutainen tai hiekkainen maa, kumarrus, romahdus, kierähdys ja toistetaan halutusti..
Jo meidän hevosten arkinen päivärytmi ja perustarpeista huolehtiminen edellyttää ihmiseltä pyllyn (ja loppujenkin ruumiinosien) nostamisen irti sängystä, penkistä tai missä se sattuukaan olemaan. Toiminta pitää vireessä sanotaan ja mitäpä ei näin uljaan atleettisen työmiehen eteen tekisi, etenkin kun työnsä jäljen näkee konkretisoituvan puhtaaseen talliin, kiiltävään hevosen kylkeen, pilkkeeseen turpaystävän silmäkulmassa ja lopulta varauksettoman luottamuksena sen ansainneisiin.
Meitä karvakorvia eivät eiliset erheet taikka huomiset huolet paljoa puristele. Sillä mennään mitä tilanne eteen heittää ja sen mukaan meiningit määrittyy. Työhöni kuuluu tuon peilaamisen ohella sen varmistaminen, että toveri tasamaantallaaja myös ymmärtää mitä, missä, miksi ja milloin. Työparini ihminen voi toimia tässä tulkkina jos elekieli ei riitä, kun vielä en ole rautalankaa oppinut kavioimaan. Tunteet joskus myllertävät ja havaittu on, että usein palaute omasta olemisesta ja tekemisestä on siedettävämpää vastaanottaa käsittelyyn kaviokansalaiselta kuin saman lajin edustajilta. Voisinpa hörähdellä olevani ihmisiksi olemisen taidon tuutori noin kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Ihmisiksi oleminen helpottaa toisten kanssa puuhaamista noin ylipäätään. Tärkeää on ilmaista itseään (ymmärrettävästi) ja kuunnella kanssaeläjiään. Pointti, jonka nostaisin esiin on se, että ”puhua” voi sanattomastikin ja sekin merkkaa miten kommunikoi. Minä poika se en ainakaan virkistystoimintaani raittiissa ulkoilmassa keskeytä, ellei kohteliaisuuden ilmapiiri vallitse hakijan taholta. Tervehtiminen nyt on ihan vähintä ja korvan takanahan se naminami rapsutus paikka minulla on. Kohteliaisuuteen kuuluu myös läsnäoleminen tilanteessa muutenkin kuin ” elän, olen siis olemassa”-tasolla. Asioiden kokeminen, tekeminen ja uuden oppiminen on toki tärkeää, mutta ihmeellinen tarve ihmisolennoilla on hakea se kuu-ukko taivaalta, tietenkin vielä mahdollisimman nopeasti ja kun se ei tavallisilla tikkailla onnistu niin peppuroidaan ja ollaan niin maan perusteellisen pahalla päällä..
Ensin kun rakentaa askelma kerrallaan ne tikapuut niin homma helpottuisi hurjasti. Jokaisella askelmalla on oma ”kuunsa” tai saturnuksen rengas ja näistä se iso linnunradan kuviokin alkaa hahmottumaan. Joskus kuut ja renkaat piiloutuvat ja silloin täytyy tohtia tuumailla topakastikin tarvittavia toimenpiteitä. Toverina tuumailen, toisinaan tönäisten turvalla ja auttaen huomaamaan rosoreunan myös siinä ukkospilvessä. Hevoshommissa saavutetut etapit auttaa työparini sitten mukslauttamaan siihen itse kenenkin muuhun arkiseen touhuun ja päinvastoin. Olemisen sietämätön keveys juuri tässä ja nyt on yksi iso osa tätä tähtikarttaa ja kukapa muu siihen olisi parempi esikuva kuin Vilperi, joka elää aina hetkessä.
Työnkuvani on niin moniulotteinen, ettei sitä muutamiin lauseisiin pysty tiivistämään. Fyysisiäkin ponnisteluja suoritan haluttaessa, tarjoan temppuja, kuljen kuin kuninkaallinen tenavien/teinien talutuksessa ja rauhallisena ratsunakin toimin. Onpa selässäni voimisteltukin ja myös silmät suljettu lämpöisen poski kaulaani vasten vatsallaan selässäni maaten. Työnkuvani vaihtelee toiveiden ja tilanteiden mukaan, samat sapluunat eivät jokapojalle ja -tytölle passaa vaan ovat jokaiselle omanlaisensa. Vaatimattomasti voisin lausua olevani; ainakin kasvattaja, elämäntaidon tuutori, tunnekoulun opettaja, esikuva ja iso ystävä.
”Kun katsot maailmaa hevosen silmin, niin nähdä voit hetken kauneuden”, toteaa Vilperi kuulemaansa mukaillen
Yllättävien kohtaamisten kevät
Seija Okulov, 7.6.2015
Kesän tullessa me suomalaiset heräämme horroksesta – monessakin mielessä. Minua on siunattu tänä keväänä erikoisilla kohtaamisilla, jotka on syytä jakaa jäsenistölle. Jos ei muuten niin uskon vahvistukseksi.
Hallitus piti työpajaa Tampereen kylpylässä maaliskuun lopussa ja sen asiapuolta on valotettu yhdistyksen sivuilla toisaalla. Siinä sivussa tapahtui hallituksen puheenjohtajalle Ritvalle merkillinen episodi. Hän ja jokunen muukin meistä kävi asioimassa kylpylähotellin vastaanotossa ja hotellissa oli tietysti varattuna kokoustila yhdistyksen nimellä. Ja kuten kaikkialla tapahtuu, erikoinen sana ”sosiaalipedagoginen hevostoiminta” herätti tietysti huomiota. Vastaanoton mies oli sitten jossain välissä käynyt etsimässä omaehtoisesti ja ilmeisesti silkasta uteliaisuudesta verkosta tietoja yhdistyksestämme. Kun Ritva kävi tiskillä asioimassa, tämä mies oli puhjennut puhumaan ja todennut, että teette todella tärkeää työtä. Ja ollut selvästi liikuttunut! Olimme koko joukko aivan ihmeissämme, ja tietysti myönteisesti hämmentyneitä. Joku aivan ulkopuolinen oli antanut suoraa palautetta.
Tuosta episodista kului parisen viikkoa ja kävin Ypäjällä pitämässä siellä pyörivälle kurssille yhden päivän koulutusta. Takaisin tullessa junassa olin levittänyt eteeni koulutuksen papereita ja tarkastuksessa olevia projektitöitä, joiden kannessa oli otsikko ”sosiaalipedagoginen jotain”. Junaan taakseni tuli Tampereella nuori mies, joka kohta kääntyi puoleeni ja sanoi: ”anteeksi, mutta näin tuon sanan tuossa ja ajattelin kysyä, oletko jotenkin tekemisissä asian kanssa” Oho, ajattelin: joku tuntematon kiinnostuu meidän koulutuksesta. Kävi ilmi, että nuoren miehen vaimo, joka on opettaja, oli käynyt taannoin Ypäjällä koulutuksen joten mies tunsi asian. Meille kehkeytyi siinä oikein antoisa keskustelu. Mies tosin totesi olevansa ”kylmä insinööri” eikä ollut aiheen kanssa lähemmin tuttu, mutta totesi myös, että on vaimonsa kautta ymmärtänyt että toiminta on merkittävää.
Mitä näistä kohtaamisista voi päätellä? Ainakin sen, että tietoisuus sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta leviää monenlaisten verkostojen kautta. Samoin sen, että aina kun laitamme esille sosiaalipedagogisen hevostoiminnan nimen – messuilla, kokouksissa, infotauluilla – se herättää huomiota. Ja silloin siihen kannattaa tarttua. Näistä kohtaamisista voisi myös päätellä, että toiminta näyttäytyy merkittävänä. Tämä erityisesti muistutukseksi niille, joilla usko tahtoo aika ajoin horjua – eli siis kaikille meille.
Vanha kansa tapasi sanoa ”ettei kahta ilman kolmatta”. Odottelen siis, missä seuraava sosiaalipedagoginen kohtaaminen tapahtuu. Aurinkoista ja innostavaa kesää kaikille jäsenillemme - kulkekaa silmät ja korvat avoinna!
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta - kuntouttavaa mutta ei kuntoutusta?
Maija Lipponen ja Heidi Kotilainen, 11.4.2015
Kuntien sosiaalihuollon ja vammaispalvelujen avulla tuetaan henkilöitä, perheitä tai yhteisöjä, joilla on turvattomuutta tai toimintakyvyn ongelmia, vammaisia, kehitysvammaisia, vajaakuntoisia, päihdeongelmaisia ja vanhuksia. Toimenpiteinä ovat kuntouttavat sosiaalipalvelut, vammaispalvelut, työ- ja toimintakeskusten palvelut, päihdehuollon kuntouttava toiminta, elintapoihin ja elinoloihin vaikuttaminen ja vanhustenhuolto.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on Sosiaalipedagogisen hevostoimintayhdistyksen määritelmän mukaan ennaltaehkäisevä ja korjaava sosiaalisen kuntoutuksen menetelmä syrjäytymisen ehkäisyssä. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta voi siis olla kuntouttavaa, mutta onko se kuntoutusta? Sosiaalihuoltolaki ei tunne tällaista sosiaalipalvelun muotoa kuin sosiaalipedagoginen hevostoiminta, toteaa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Ratsastusterapia taas voi olla sosiaalipalvelua ja siten mukana kunnallisten kuntoutusmuotojen kilpailutuksissa.
Tuleeko sitten sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tarjoajan tehdä ilmoitus yksityisen sosiaalipalvelun tuottamisesta Aville? Valvira edellyttää, että tuotettaessa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on yrittäjän tehtävä kirjallinen ilmoitus. Se tulee olla tehtynä ennen toiminnan aloittamista tai olennaista muuttamista. Ilmoitustenvaraisia sosiaalihuollon palveluja ovat muun muassa eri asiakasryhmien kotipalvelu, erityyppiset päivä- ja työtoiminta, ei-ympärivuorokautiset asumispalvelut ja muut sosiaalihuollon avopalvelut.
Vastaus on: ei tarvitse tehdä, sillä Avin ja Valviran ylläpitämään Valveri– rekisteriin voi merkitä vain sosiaalipalveluja tuottavat yritykset. Tähän pätee sama Avin perustelu, että sosiaalipedagogista hevostoimintaa laki ei katso sosiaalipalveluksi. Mitä etua rekisteriin kuulumisesta sitten olisi? Aiemmin mainittu mahdollisuus osallistua kunnan hankkimien kuntouttavien sosiaalipalveluiden tarjouskilpailuun sekä arvolisäverotuksellinen hyöty. Arvonlisäverolain (1501/1993) 37 §:n mukaan sosiaalihuoltona myydyn palvelun tai tavaroiden myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa. Näin on myös yksityisen sosiaalipalveluiden tuottamisen kohdalla. Arvonlisäverottomuuden edellytyksenä on, että palveluntuottaja on merkitty yksityisten palvelun antajien rekisteriin tai hän on tehnyt toiminnastaan ilmoituksen toimintakuntaan.
Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan aseman vahvistamisessa riittää siis työnsarkaa niin tunnettavuuden lisäämisessä, vaikutusten arvioinnissa kuin siinä, että toiminta katsottaisi lain ja kunnan päättäjien silmissä kuntoutukseksi.
Resilienssi - taipuu, mutta ei taitu
Ritva Mickelsson, 6.3.2015
Meillä kaikilla on luontainen kyky selviytyä hyvin ja löytää sopeutumiskeinoja vaikeissakin tilanteissa. Tätä ”kykyä selviytyä” kutsutaan resilienssiksi. Resilienssin muodostavat nippu erilaisia käyttäytymis- ja ajattelumalleja sekä toimintatapoja, joita kaikkia voi kehittää edelleen. Sitä voisi ehkä kuvata sitkeydeksi, selviytymistaidoksi tai taidoksi palautua takapakeista. Ajatuksena on, että vahvistumme oppimalla vastoinkäymisistä.
Myönteisten voimavarojen merkitys korostuu vaikeina aikoina. Myönteiset tunteet lisäävät sitkeyttä ja selviytymiskykyä ja toimivat eräänlaisina ”reset-nappuloina”, joilla pääsemme takaisin normaalitilaan (mm. myönteisyys kumoaa negatiivisten tunteiden aiheuttamat sydän-verisuoni vaikutukset). Kun harjoitellaan keinoja tulla toimeen väkevien tunteiden kanssa, selvitään paremmin myös elämän suurissa kriiseissä: myönteiset ajatukset, myönteinen toiminta ja toisten apu auttavat selviytymään.
Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa ovat läsnä ne tekijät, jotka korreloivat positiivisesti vahvan resilienssin kanssa:
1. Kyky säädellä tunteitaan myös painetilanteissaTallilla hevosten kanssa toimiessa opitaan lukemaan sekä hevosta että itseä ja siten ennakoida mahdollisia emotionaalisesti vaikeita tilanteita. Opitaan välttämään tilanteita, joissa mennään paniikkiin ja vältetään tunnemyrskyt. Hevonen rauhoittaa.
2. Impulssikontrolli
Hevosen suuri koko sekä ”fight or flight” –ominaisuus edellyttävät kykyä kontrolloida omia impulsseja sekä tekee toiminnasta ennakoitavissa olevaa ja hallittua. Opitaan myös keskittymään asiaan ja sulkemaan mieli turhilta impulsseilta.
3. Realistinen optimismi
Talliyhteisön vaihtelevissa tilanteissa kehittyy kyky tarkastella hätkähdyttäviäkin tilanteita realistisesti myönteisessä valossa. Tätä kykyä tukee etenkin sosiaalipedagogisen hevostoiminnan dialogisuus: asiat käsitellään keskustellen, yhteisiä kokemuksia jakaen ja yhteisymmärrystä luoden. Tätä voi tukea myös ratkaisukeskeisellä lähestymistavalla, jossa asiat palastellaan pienemmiksi välitavoitteita asettaen.
4. Kyky nähdä syy-seuraus-suhteita
Tallilla tapahtuvassa toiminnassa opitaan tarkastelemaan monipuolisesti. Jo pelkästään havainnoimalla hevosten laumakäyttäytymistä saadaan aikaan hyviä keskusteluja mm. vuorovaikutukseen liittyvistä syy-seuraus-säännöistä.
5. Pystyvyys
Talliympäristössä on sopivia tehtäviä ihan kaikille. Tämän myötä on mahdollista vahvistaa perusluottamuksen tunnetta sekä itseään että ympäristöään kohtaan. Pystyvyys luo uskoa omaan aikaansaamiskykyyn.
6. Empaattisuus
Eläimet tukevat taitoa ja tahtoa asettua toisten asemaan ja tunnetiloihin ja sitä kautta ymmärtää muita.
7. Uudelle altistuminen
Riskinotto, oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen lisäävät halua ja rohkeutta kokeilla uusia asioita, olla utelias ja edistää omaa henkilökohtaista ja ammatillista kasvua.
The greatest glory in living lies not in never falling,
but in rising every time we fall.
– Nelson Mandela -
Sosiaalihuoltolaki tulee – oletko valmis?
Seija Okulov
Uusittu sosiaalihuoltolaki astuu voimaan 1.4.2015. Sosiaali- ja terveysministeriö on järjestänyt lain muutoksesta laajan esittely- ja keskustelukierroksen eri paikkakunnilla ja pääsin osalliseksi asiasta Kuopiossa 5.-6.2. Joitakin kohtia uudistuneesta laista on syytä avata myös hevostoimijoille.
Ensinnäkin laissa on mielestäni – ja nyt nämä ovat vain minun omia tulkintojani sillä sosiaalityön taustalla, mistä on aikaa jo jokunen vuosi – kaksi oleellista ajatuksellista muutosta: laissa ehkäisevät toimenpiteet ovat vankasti etusijalla ja palvelujen tulisi entistä enemmän perustua asiakkaan yksilölliseen palveluntarpeen arviointiin. Palveluntarpeen arviointi tähtää siihen, että asiakkaan tarve pyritään täyttämään mahdollisimman normaalipalveluilla ja erityispalveluihin pitää olla todellakin erityinen tuen ja avun tarve. Esimerkiksi lastensuojeluasiakkaiden kohdalla palvelut on annettava niin, etteivät ne leimaa ja tee asiakkaasta ”erityistä” ja että palvelua pitää antaa riittävän ajoissa ennaltaehkäisemään painavampaa palvelun tarvetta. Tässä tietysti herää kysymys, että miten tämä lastensuojelussa voi olla mahdollista, kun se ei nytkään onnistu vaikka lastensuojelulaki vasta uudistettiin tätä ajatusta silmällä pitäen. Kunnissa resurssit tuskin tässäkään tilanteessa lisääntyvät.
Toinen mielestäni iso ajatuksellinen muutos on rakenteellisen sosiaalityön nostaminen esille lain soveltamisen ajatuksessa. Tarkoittaa, että asiakkaan elinpiirissä vaikuttavat tekijät tulee ottaa huomioon palvelun tarvetta arvioitaessa. Esimerkiksi, asuuko henkilö syrjäseudulla missä ei ole naapureita tai muita tukiverkostoja tai onko paikkakunnalla vapaaehtoistoimintaa, joka voisi tulla asiakkaan avuksi. Tässä haetaan siis yhteisöllisyyden merkitystä ihmisen arkielämässä. Tullaan aika lähelle sosiaalipedagogiikan ajattelua!
Mitä laki tarkoittaa sosiaalipedagogisen hevostoimijan kannalta? Ainakin sitä, että nyt on syytä tehdä itsensä ja asiantuntemuksensa tunnetuksi omissa verkostoissa ja erityisesti siihen suuntaan, joka päättää ehkäisevien palvelujen hankinnasta. Tähän vaikuttaisi nyt olevan hyvä tilaus, kun palvelun tarpeen arvioinnissa tulisi huomioida myös kolmannen sektorin ja yleensä laajasti kaikki paikalliset palvelujen tarjoajat. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ei enää ole syytä olla vain lastensuojelun tai syrjäytyneiden nuorten ongelmien ehkäisemiseen tähtäävää toimintaa, vaan sille löytyy soveltamisen paikkaa ehkäisevänä palveluna laajemminkin; esimerkkinä vaikka vanhusten päivätoiminta, päiväkotilapset tai kehitysvammaiset. Ja tässä voi mukana olla myös luontohoivan (Green Care) ajatus.
Lain tarkemmasta sisällöstä löytyy tietoa Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta www.stm.fi ja aivan etusivulla on linkki ”uusi sosiaalihuoltolaki”. Erittäin seikkaperäinen paperi on Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi, missä kohta kohdalta kerrotaan kunkin lainkohdan perusteet.